HALLITUKSEN ESITYS TIETOKILTA RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2007 1. YLEISTÄ (puheenjohtaja) 1.1. PUHEENJOHTAJA Puheenjohtajan rooli killassa on johtaa hallituksen toimintaa, kehittää ja ideoida hallituksen, toimihenkilöiden ja muiden kiltalaisten kanssa killan toimintaa ja toimintatapoja sekä valvoa toiminnan ja tavoitteiden toteutumista killan sääntöjen mukaisesti. Puheenjohtaja edustaa kiltaa TKY:n kiltaneuvostossa, jonka tehtävänä on koordinoida TKY:n, kiltojen sekä osakunnan keskinäistä yhteistyötä ja kehitystä. 1.2. KILLAN TOIMINNAN PAINOPISTEET Tietokillan toiminnan painopisteet vuonna 2007: - Jäsenistön aktivoiminen mukaan toimintaan - Opintotoiminnan kehittäminen - Ulkkaritoiminnan kehittäminen - Kulttuurimestarin viran sisäänajo - Excursiotoiminnan laajentaminen Tietokilta täyttää 21 vuotta vuonna 2007. Nuori hallitus mahdollistaa uusien toimintatapojen luonnin ja vanhojen kehittämisen. Vanhoja hyviä tapoja hoitaa asiat ei kuitenkaan olla täysin hylkäämässä. Tänä vuonna panostetaan erityisesti erilaisten kulttuuri -ja liikuntatapahtumien kehittämiseen. Uusi hallitusvirka, kulttuurimestari, koordinoi kulttuuritoimikunnan toimihenkilöitä ja järjestää toivottavasti kulttuuritapahtumia, jotka houkuttelevat entistä enemmän hiljaisia kiltalaisia killan pariin. Phuksitoiminnan kehittämisessä painotetaan myös laajaa matematiikkaa lukevien ja tammiphuksien integroimista kiltaan. Vuoden 2006 Powerkähmyt vaikutti sen verran onnistuneelta phukseja aktivoivalta tapahtumalta, että se järjestetään myös vuonna 2007. Ulkkaritoimintaa kehitetään järjestämällä ulkkareille enemmän englanninkielistä tiedotusta ja miettimällä miten ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat voidaan saada mukana kiltaan. Yhteistyötä killan sidosryhmien kanssa tiivistetään. Erityisesti killan Oltermannin kautta välitetään terveisiä opetushenkilökunnalle, ja toisaalta myös opetushenkilökunnalta kiltalaisille. Lisäksi myös muihin teekkarikiltoihin pidetään yhteyttä. Jatkuvuustoimintaa kehitetään kouluttamalla vuoden 2008 toimijat jo hyvissä ajoin. Lisäksi yritetään kehittää pidemmän tähtäimen suuntaviivoja. Killan toiminnan avoimuutta pidetään yllä järjestämällä "mouhotilaisuuksia" ennen kiltakokouksia ja tarvittaessa. Lisäksi kaikki killan jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan hallituksen kokouksiin. 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN TOIMINTASUUNNITELMAT 2.1. HALLINTO (sihteeri) 2.1.1. YLEISTÄ Sihteerin ensisijainen tehtävä on laatia pöytäkirjat hallituksen kokouksista ja kiltakokouksista. Tavoitteena on saada alustava pöytäkirja valmiiksi viikon kuluessa kokouksesta, jonka jälkeen pöytäkirjantarkastajilla olisi viikko aikaa tarkastukseen. Tämän jälkeen sihteerillä olisi vielä viikko aikaa mahdollisten korjausten tekemiseen. Pöytäkirjat julkaistaisiin siis viimeistään kolmen viikon kuluttua killan kotisivulla, kuitenkin mahdollisimman nopeasti. 2.1.2. MUU TOIMINTA Pöytäkirjojen lisäksi sihteeri kirjoittaa tärkeimmistä päätöksistä ja puheenaiheista tiivistelmiä uutisryhmiin. Tiivistelmiin on tarkoitus sisällyttää myös tulevissa hallituksen kokouksissa käsiteltäviä asioita, jotka voisivat herättää keskustelua kiltalaisten keskuudessa jo ennen varsinaista asioiden käsittelyä ja päätöksentekoa. Tiivistelmiä on tarkoitus kirjoittaa noin viisi kappaletta toimikauden aikana, riippuen kuinka paljon kerrottavan arvoista asiaa kertyy. Myös killan jäsenrekisterin ylläpito on sihteerin vastuulla. Sihteeri saa TKY:ltä joka syksy listan killan jäsenmaksuista, jotka on maksettu TKK:n kautta. Muiden jäsenien jäsenmaksutiedot kulkevat rahastonhoitajan kautta sihteerin tietoon. Lisäksi sihteeri huolehtii killan materiaalin arkistoinnista tulevia sukupolvia ajatellen sekä hoitaa muita hallinnollisia tehtäviä tarpeen vaatiessa. Sihteeri voi laatia esimerkiksi viikottaisia muistilistoja hallituksen jäsenille osoitetuista tehtävistä hallituksen parhaaksi näkemällä tavalla. 2.2. TALOUS (rahastonhoitaja) 2.2.1. YLEISTÄ Tietokillan taloudesta vastaa rahastonhoitaja. Hallituksen jäsenenä rahastonhoitajan tehtävä on pitää killan talous vakaana ja tasapainossa. Killan jäsenilleen tarjoamien palvelujen menojen vastapainoksi järjestetään varainhankintaprojekteja. 2.2.2. BUDJETTI Rahastonhoitaja laatii yhdessä hallituksen kanssa esityksen vuoden 2007 talousarvioksi. Talousarvio esitetään Tietokillan vuosikokouksessa. Rahastonhoitaja valvoo vuosikokouksen hyväksymän budjetin toteutumista vuoden aikana. 2.2.3. KIRJANPITO Rahastonhoitaja vastaa Tietokillan kirjanpidosta. Hallituksen kokouksissa hyväksyttyjen laskujen maksaminen ja muun maksuliikenteen hoitaminen kuuluu myös rahastonhoitajan toimenkuvaan. 2.2.4. TILINPÄÄTÖS Vuoden jälkeen rahastonhoitaja tekee tilinpäätöksen seuraavalle vuosikokoukselle, sekä välitilinpäätöksen kesällä. 2.2.5. VARAINHANKINTA Varainhankintaprojekteilla tasapainotetaan Tietokillan taloutta. Varainhankintaprojekteja, kuten Uratikas, pyritään toteuttamaan yhteistyössä hallituksen ja ystmk:n kanssa mahdollisuuksien mukaan. Taloudellista tukea haetaan tänä vuonna pääasiassa Muistinnollaus 10101:n. Rahastonhoitajan tehtäviin kuuluu valmistella Muistinnollauksen budjetti, sekä valvoa sen toteutumista. Tänäkin vuonna on tarkoitus hankkia lisää tukea myymällä mainoksia killan lehteen, Alkorytmiin. Tänä vuonna on tarkoitus selvittää, voisiko virvoitusjuoma-automaateista saatavaa osuutta tarkistaa ylöspäin. 2.3. SISÄASIAT (Isäntä ja Isäntä eli perinteisesti silti IE) 2.3.1. TOIMENKUVA Isäntien tehtävänä on vastata killan tapahtumien järjestämisestä sisätoimikunnan (juomanahtaajat, keittiömestari ja kulttuurimestari) kanssa.Tapahtumien järjestämiseen kuuluu tapahtumien suunnittelu, tarvittavien hankintojen tekeminen ja työvoiman rekrytointi. IE myös avustaa tiedottajaa ja päivittäjää tapahtumista tiedottamisessa. 2.3.2. TAPAHTUMIEN JÄRJESTÄMINEN Tänä vuonna juomanahtaajia on 11 ja lisäksi keittiömestari, joka auttaa suurten sitsien järjestämisessä. Koska juomanahtaajia on paljon, IE:n tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu toiminnan koordinointi. Juomanahtaajia kannustetaan aktiivisesti olemaan mukana tapahtuman järjestämisessä suunnittelusta alkaen. Kevään tapahtumia on noin parikymmentä, joten jokainen juomanahtaaja pyritään innostamaan mukaan ainakin 2-3 tapahtuman järjestämiseen. Halutessaan saa toki osallistua niin moneen kuin haluaa. Tapahtumien järjestelyyn liittyvää keskustelua käydään sisätoimikunnan sähköpostilistalla, IRC-kanavalla ja kokouksissa. Yllä mainitut keskustelukanavat ovat avoimia kaikille asiasta kiinnostuneille. Lisäksi listalle pyritään postittamaan tiedotus pidettävistä kokouksista sekä pieni selonteko pidetyistä kokoontumisista, jolloin myös ne, jotka eivät päässeet kokoukseen pysyvät ajantasalla siitä, mitä on sovittu. Ennen suurempia tapahtumia pidetään suunnittelukokous, jossa yhdessä suunnitellaan tapahtumaa alusta lähtien. Pienempien tapahtumien järjestelyistä sovitaan irkin ja sähköpostin välityksellä sisätoimikunnan kesken. Ensimmäisten tapahtumien jälkeen tavoitteena on antaa enemmän vastuuta tapahtumista juomanahtaajille. Lisäksi hommia yritetään jakaa tasaisesti, jottei kellekään juomanahtaajalle kasaannu liikaa työtä. Aikomuksena on myös jatkaa hyväksi havaittua perinnettä sisätoimikunnan virkistystoiminnasta (esim. sitsit), jotta juomanahtaajilla riittäisi motivaatiota osallistua tapahtumien järjestämiseen. Kevään tapahtumat: p.k Paikka Tapahtuman nimi 19.1. OK20(iso) Kaukkarit 31.1. Rantsu+Smökki Talvipäivä 7.2. X+Gorsu Vuosikokous+jatkot 10.2. Takkakabinetti *Leffailta 14.2. Smökki+Rantsu YP-sitsit Athenen ja AS:n kanssa 23.2. M0 1.3. Rantsu UraTiKAS 13.3. OK20(pieni)+Kattosauna M/N Sauna 19.3. Pelitila *Maisteluilta 21.3. OK20(iso) FK-kivaa 23.3 OK20 Sitsit Aspektin kanssa (HY:n yleisen kielitieteen ja kieliteknologian (ent.tietokonelingvistiikka) ainejärjestö) 27.3. 3A Kattosauna Proffasauna 29.3. Pelitila *Peli-ilta 2.4. Gorsu Laulusauna 13-14.4 Takkakabinetti *Leffamaraton 19.4. OK20(iso) Asiantuntijasauna 28.4. Smökki Wappu-sitsit 1.5. 3A Kattosauna Wappusauna 18.5. OK20(iso) Kaukkarit 19.5. OK20(iso) Toimarisitsit * Merkityt tapahtumat ovat kulttuurimestarin vastuulla 2.4 KULTTUURITOIMINTA (kulttuurimestari) 2.4.1. TOIMENKUVA Kulttuurimestarin tehtävänä on vastata killan kulttuuritapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä yhdessä kulttuuri- ja liikuntatoimikunnan toimihenkilöiden kanssa. Myös IE-yhteistyö on tärkeää tapahtumien järjestämisessä, erityisesti tarvittavien tavaroiden lainaamisen suhteen. 2.4.2. TAPAHTUMIEN JÄRJESTÄMINEN Kulttuuri- ja liikuntatoimikunnassa on tänä vuonna Dynamiitti, Dynamiina, Leffamoguli, Pelimies, Korkeakulttuurivastaava sekä Populäärikulttuurivastaava. Toimikunnan on tarkoitus suunnitella kaikkia tapahtumia yhdessä. Toteutuksesta vastaa toimihenkilö, jonka tehtävänkuvaan kyseinen tapahtuma kuuluu, sekä kulttuurimestari. Kulttuurimestari on vastaa tapahtuman toteutumisesta ja siitä, etteivät toimihenkilöt hautaudu hommien alle. Kulttuuri- ja liikuntatoimikunnalle perustetaan kaikille avoin IRC-kanava, jotta kiltalaiset pystyvät vaikuttamaan tapahtumatarjontaan. Toimikunnan sähköpostilistaa käytetään erityisesti tulevista kokouksista tiedottamiseen. Tämän vuoden kulttuuritarjonnasta ei tiedetä vielä paljoa, joten tavoitteeksi asetetaan ainakin 4 konserttia, 4 speksiä, 4 teatterinäytöstä/oopperaa. Lisäksi tavoitteena on tutustua erilaisiin urheilulajeihin ja järjestää leikkimielisiä urheilutapahtumia sekä muita sekalaisia kulttuuritapahtumia. Tapahtumat: 29.1. Peli-ilta 19.3. Maisteluilta 29.3. Peli-ilta 13.4. Leffamaraton ??.?. Lasten leikkejä 2.5. PHUKSITOIMINTA (phuksiwaari) 2.5.1. YLEISTÄ Killan phuksikasvatus noudattaa TKY:n Fuksikasvatusohjesääntöjen perusperiaatteita, eli pyrkii edistämään jäsentensä mahdollisuuksia tehokkaaseen ja mielekkääseen opiskeluun sekä kehittää niin opiskeluaikaisia kuin työelämässäkin tarvittavia sosiaalisia suhteita luomalla tiivistä ryhmähenkeä eri osastojen sekä koko korkeakoulun opiskelijoiden välillä. Phuksiwaari näkyy lähes kaikissa killan tapahtumissa ja auttaa phukseja ongelmassa kuin ongelmassa parhaansa mukaan. Phuksiwaarin tehtävänkuvaan kuuluu phuksien kasvatus ja opastus ensimmäisestä koulupäivästä mahdolliseen wappuun. Tavoitteena on, että phuksit viihtyisivät, voisivat hyvin, heidän opiskelunsa etenisivät, he osallistuisivat mahdollisesti myös killan tai muiden yhdistysten toimintaan ja saisivat lakin vappuna. Tietokilta ry:ssä phuksiwaari järjestää uusille opiskelijoille phuksitapahtumia, on vastuussa ensimmäisen vuoden opiskelijoiden teekkarikulttuuriin perehdyttämisestä, auttaa heitä viihtymään uudessa koulussaan sekä edustaa kiltaa. Killassa phuksiwaari pitää yllä phuksitoimikuntaa, PhTMK:a. Phuksitoimintaa järjestetään 30.4.2007 asti yhteistyössä vuoden 2006 phuksiwaarien Emmi Kaivosojan ja Ville Saarisen kanssa, minkä jälkeen heidän urakkansa on päätöksessä. Uusien opiskelijoiden vastaanottamisessa phuksiwaari pyrkii välittömästi tekemään kaikille uusille opiskelijoille selväksi mm. killan aseman edunvalvonnallisena elimenä, jotta kaikki kokisivat killan jollain tavalla itselleen hyödyllisenä. 2.5.2. YHTEISTYÖ Phuksiwaari pitää yhteyttä muihin kiltoihin TKY:n Fuksitoimikunnan, FTMK:n, kautta. FTMK-kontaktit ja yleisesti mahdollisimman runsas edustaminen muiden kiltojen keskuudessa auttavat phuksiwaaria omaksumaan muiden kiltojen parhaat käytännöt, jotta Tietokillan phuksikasvatuksen mielekkyys saadaan trimmattua äärimmilleen. Muiden kiltojen kanssa pyritään järjestämään yhteistä kivaa, jota tosin tuskin erityisesti rajoitetaan phuksitapahtumiin. Myös mahdollisen wapun ajan tapahtumissa pyritään jatkamaan yhteistyötä lähikiltojen kanssa. Yhteistyötä IE:n kanssa jatketaan phuksitapahtumien järjestämisen osalta, ja phuksiwaari voi myös itse osallistua joissakin tapahtumissa bileisiin tiskin takana. 2.5.3. VUODEN PHUKSITAPAHTUMAT Tapahtumissa tullaan suurelta osin noudattamaan perinteistä kaavaa. Toiminta painottuu alkusyksyyn ja mahdolliseen wappuun, ja hiljaisempina kausina järjestetään Phuksicruisen ja Talvipäivän tapaisia suurempia phuksitapahtumia. Syksyn ensimmäisten viikkojen tapahtumiin tuskin tehdään suuria muutoksia, mutta ainakin Stadisuunnistuksen lakkauttamista vastaan tullaan taistelemaan. Nuotioilta sellaisenaan tuottaa monesti ujoille phukseille pettymyksen, ja sen konseptia voidaan pyrkiä parantamaan. Muut alkusyksyn tapahtumat, kuten Tutustumisilta, Otasuunnistus ja Phuksisitsit ovat phukseilta saadun palautteen perusteella toimineet sellaisinaan hyvin, joten niiden radikaalille muuttamiselle tuskin on tarvetta. Phuksisitseille pyritään kuitenkin saamaan paikalle mahdollisimman suuri osa phukseista kertomalla niistä tarkemmin mm. Phuksioppaassa. Phuksien omat bileet Cännärit tulevat todennäköisesti jälleen olemaan syksyn kohokohta. Cännäreiden järjestäjäporukasta käytännössä muodostuu aktiivisten phuksien joukko, ja tähän joukkoon pyritään phuksiwaarin ja ISOhenkilöiden omalla aktiivisella työpanoksella saamaan mahdollisimman paljon phukseja. Powerkähmyt järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2006, ja phuksien osallistuminen kiltatoimintaan nousikin ennätyksellisiin lukemiin. Killan hallitus- ja toimihenkilövirkoja rennossa ympäristössä esittelevä tapahtuma pyritään järjestämään taas vaalikokouksen alla, mutta kenties hieman vähemmän phukseille profiloituneena. Keväällä mahdollisesti järjestettävien wapputapahtumien peruskonsepti tullaan todennäköisesti säilyttämään ennallaan, mutta muutamien vanhojen perinteiden muuttamista tullaan harkitsemaan jo hyvissä ajoin. Uusia tapahtumia tullaan ideoimaan yhdessä kulttuurimestarin kanssa. Jonkin verran kulttuuri- ja liikuntatapahtumia pyritään keskittämään alkusyksylle, koska silloin myös opiskelusuuntautuneemmat phuksit saattavat olla toiminnassa mukana. 2.5.4. PHUKSITOIMIKUNTA Toimikunta auttaa erityisesti mahdollisen wapun ja alkusyksyn tapahtumien järjestämisessä. Toimikuntaan pyritään aktivoimaan mahdollisimman paljon kiltatoiminnasta hieman taka-alalle siirtyneitä nuorempia kiltalaisia, sekä tietenkin kiltaan pysyvästi juurtuneita vanhoja konkareita. Phuksitoimikunnan kokoonpanosta suuri osa tullee kuitenkin muodostumaan ISOhenkilöistä. Kokouksien ajoittamisessa tullaan noudattamaan edellisvuoden hyväksi havaittua linjaa, eli keväällä suunnitellaan ja toteutetaan mahdolliseen wappuun liittyviä tapahtumia, minkä jälkeen ideoidaan vielä syksyn tapahtumien käytännön toteutusta. 2.5.5. ISOHENKILÖTOIMINTA ISOpomo Petri Latvala vastaa uusien ISOhenkilöiden rekrytoimisesta, ja jättipomo Hanna Riittinen ohjaa vuonna 2006 aloittaneiden phuksien ISOhenkilöiden toimintaa mahdolliseen wappuun asti. Erityisesti ISOpomon ja phuksiwaarin välistä yhteistyötä pyritään parantamaan alkusyksystä, koska tällöin ISOhenkilöiden tulisi olla mahdollisimman hyvin perillä koulun aloittamiseen liittyvistä faktoista. 2.5.6 PHUKSIPISTEKORTTI, PHUKSIMATRIKKELI JA PHUKSIOPAS Phuksipistekortin ulkonäkö tulee luultavasti pysymään ennallaan. Vuonna 2005 kevennetty pisteytys näyttää vaikuttaneen positiivisesti lakinsaantiin, ja jatkossakin pyritään takaamaan, että vaadittavien pisteiden suorittaminen ei ole kenellekään ylivoimainen taakka. Kortin taustoja pyritään myös selvittämään phukseille tarkemmin, jotta lopputuloksena olisi teekkarielämästä itselleen parhaat puolet löytäneitä onnellisia kiltalaisia, eikä pisteidenmetsästyksen vuoksi yöuniaan menettäneitä phuksiparkoja. Phuksimatrikkeli ei edellisvuoden valossa vaikuttanut hankkeelta, jonka toteuttamiseen phukseilla enää Cännäreiden jälkeen riittäisi ylimääräistä energiaa. Sen sijaan paljolti IRC:n puolella vaikuttavien phuksien tutustumista muihin voisi auttaa jonkinlaisen naamagallerian julkaiseminen. Mikäli tämä toteutetaan, pyritään erityisesti varomaan, etteivät tulevat sukupolvet "phuksista" puhuessaan viittaa phuksigalleriaan. Phuksiopas on osoittautunut liian raskaslukuiseksi, ja valitettavan harva jaksaa kerätä oppaasta tarvittavat tiedonpalaset. Ensimmäisten viikkojen sähläämisen välttämiseksi oppaan mukana pyritään toimittamaan erillinen tehokkaasti tiivistetty kronologisesti etenevä ohje opintojen aloittamiseen, jotta kaikki saavat syyskuussa opintonsa alkamaan mahdollisimman sujuvasti. Oppaassa pyritään käsittelemään hieman laajemmin aiheita, jotka yllättävät phuksit ensimmäisten päivien aikana. Tällaisia ovat mm. ruotsinkokeeseen, Phuksisitseille ja Lenskin exculle ilmoittautuminen. Lisäksi syksyn opintoihin ja mm. laajan oppimäärän valintaan pyritään luomaan aiempaa laajempi katsaus, jotta phuksit tietävät hieman tarkemmin, mitä ensimmäiseltä syksyltä on odotettavissa. Oppaan rinnalle killan WWW-sivuille harkitaan erillisen FUKK:n (Fuksien Usein Kysymät Kysymykset) perustamista. Samaan aikaan samat ongelmat vaivaavat keskimäärin kymmenien phuksien päitä, joten on varsin kohtuullista jakaa tieto myös niille, jotka eivät ymmärrä olla oikeaan aikaan IRC:n äärellä kalastelemassa vastauksia. 2.5.7. ABIT Erään suuren ajattelijan mukaan jos abiturientteja kiinnostaa, myös phukseja kiinnostaa lähivuosina. Tämän takia abi-infotoimintaan osallistuminen yhdessä opintomestarin kanssa kuuluu myös phuksiwaarin intresseihin. TKK:n perinteisten avoimien ovien ohjelmaa pyritään kehittämään etsimällä osastolta uusia mediaseksikkäämpiä projekteja. Lisäksi osaston tukemana pyritään taas osallistumaan Assemblyille. 2.5.8. TOIMINNAN DOKUMENTOINTI Toiminnan dokumentointi on jokaisessa hallitusvirassa tärkeää. Tämä takaa jatkuvuuden, mutta myös tärkeää tietoa vasta virkaan hakemista harkitseville. Phuksiwaarin tehtäviin kuuluu paljon asioita, jotka vaativat edeltäjiltä huolellista dokumentaatiota. Tavoitteena on, että uudelle phuksiwaarille on vähintäänkin kevään testamentti saatavilla jo ennen vuodenvaihdetta. 2.6. OPINTOTOIMINTA (opintomestari) 2.6.1. YLEISTÄ Killan opintomestari koordinoi killan opintoihin liittyvää toimintaa. Opintomestari ajaa kiltalaisten etua opintoasioissa TKK:n hallintoelimissä, edistää rakentavan palautteen kulkua kiltalaisten sekä opetus- ja hallintohenkilökunnan välillä, pyrkii lisäämään kiltalaisten tietoisuutta opintoasioihin vaikuttamisesta ja pyrkii tehostamaan kiltalaisten opiskelumetodeja. 2.6.2. OPINTOTOIMIKUNTA Killan opintotoimikunta kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran puolessa vuodessa, keskustelemaan killan opintotoiminnasta. Toimikunnan kokouksista tiedotetaan killan uutisryhmässä tky.alayhd.tik sekä opintotoimikunnan postituslistalla tik-opintotmk@list.tietokilta.fi. Opintomestari kutsuu koolle opintotoimikunnan kokoukset ja toimii niissä puheenjohtajana ja sihteerinä. Kokoukset tulevat olemaan lähinnä kiltalaisille tiedottamista, keskustelua ja kiltalaisten mielipiteiden keräämistä varten, sillä ainakaan tähän asti kiinnostuksen määrä varsinaiseen toimintaan ei ole ollut päätä huimaava. Opintotoimikunnan kokousten pöytäkirjat toimitetaan killan hallitukselle ja niistä tulee tiivistelmä killan uutisryhmään. 2.6.3. PALAUTETOIMINTA Nykyisiä palautekanavia pyritään ylläpitämään, mutta uusia ei ole suunnitteilla. Palautetta kokoamalla, arvioimalla ja esittelemällä toivotaan löydettävän tapoja parantaa opetuksen hyödyllisyyttä opiskelijoille ja kehittää opetuksen tehokkuutta. 2.6.4. TENTTIARKISTO Paperista ja sähköistä tenttiarkistoa pyritään pitämään mahdollisimman ajantasaisena. Merkittäviä muutoksia nykyiseen ei ole suunnitteilla, sillä nykyinen järjestelmä on toimiva. Kiltalaisten tietoisuutta tenttiarkistosta ja etenkin sen ajantasaisena pitämisestä pyritään lisäämään. Kertyneet uudet tentit skannataan, lisätään sähköiseen tenttiarkistoon ja lajitellaan kansioihin oikeille paikoilleen säännöllisin väliajoin. 2.6.5. VAIKUTTAMINEN Opintomestari toimii yhtenä opiskelijajäsenenä tietotekniikan osastoneuvoston ja tutkinto-ohjelmatoimikunnan kokouksissa, on opiskelijajäsenenä informaatiotekniikan osastoryhmän tieteellisessä neuvostossa ja osallistuu TKY:n opintoneuvoston toimintaan. Opintomestari tiedottaa opintoasioista ja -tapahtumista killan hallitukselle ja jäsenistölle. Oman työnsä lisäksi opintomestari kannustaa muita kiltalaisia vaikuttamaan TKY:n nimittäminä hallinnon opiskelijaedustajina eli halopedeina. 2.6.6. TAPAHTUMAT KOULUN HENKILÖKUNNAN KANSSA Vuoden 2007 aikana pyritään järjestämään ainakin kaksi proffasaunaa tai vastaavaa opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan kohtaamista. Näiden ohjelmaa ja keskustelunaiheita valmistellaan yhdessä opintotoimikunnan kanssa. Tavoitteena on myös opintotapahtumia kohtaan tunnetun kiinnostuksen lisääminen kiltalaisten keskuudessa. Myös opetushenkilökuntaa (professorit, muut luennoijat ja assarit) yritetään innostaa tulemaan mukaan tapahtumiin. Tapahtumien aiheiksi pyritään nostamaan mahdollisimman ajankohtaisia opintoasioita. 2.6.7. PHUKSIT Phukseja pyritään saamaan tietoiseksi opintoihin vaikuttamisesta. Lisäksi heidän opintojaan pyritään helpottamaan luomalla yhdessä tenttien lukemiseen kannustavaa ilmapiiriä phuksiryhmien avulla. Lisäksi kiltatasolla pyritään järjestämään samaa toimintaa niille, jotka eivät saa phuksiryhmissään vastaavaa aikaiseksi. Erityisenä ryhmänä otetaan huomioon laajan matematiikan ja fysiikan aloittavat phuksit. He ovat usein vaarassa ajautua killan toiminnan ulkopuolelle, sillä saman koulutusohjelman laajat phuksit eivät opi tuntemaan toisiaan helposti. Tähän haasteeseen vastataan järjestämällä jonkinlainen tutustumistilaisuus. 2.6.8. ABI-INFOTOIMINTA Pyritään auttamaan osastoa Tietotekniikan koulutusohjelman esittelyssä Avointen ovien -päivinä ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa. 2.7. YRITYSSUHTEET (yrityssuhdemestari) 2.7.1 YLEISTÄ Yrityssuhdevastaava ylläpitää ja vahvistaa Tietokillan olemassaolevia yrityssuhteita ja luo uusia suhteita. Yrityssuhdevastaava toimii myös yrityssuhdetoimikunnan puheenjohtajana. Kiltatoiminnan kannalta yrityssuhdevastaavan tärkein tehtävä on kerätä varoja killan toimintaa varten. Sponsorirahoitusta pyritään hankkimaan ainakin Muistinnollaukseen ja haalareihin. Kiltalaisille näkyvin osa yrityssuhteista ovat excursiot, joita pyrin järjestämään vähintään kerran kuussa, mutta mielellään enemmän. Edeltävän vuoden aikana järjestettiin 17 excursiota ja tänä vuonna tuota lukua pyritään parantamaan. Myös uusi, konsistentti yrityssuhdelahjapolitiikka on suunnitteilla. 2.7.2. YRITYSSUHDETOIMIKUNTA Yrityssuhdetoimikuntaan kuuluu tällä hetkellä 2 henkilöä, jotka toimivat apuna excursioiden käytännön järjestelyissä sekä yrityssuhteiden ylläpidossa. Yrityssuhdetoimikunnan työkaluna toimii yrityssuhdetietokanta, jota on jo kahden vuoden ajan täytetty ja joka on osoittautunut hyväksi tietosäilöksi. 2.7.3. REKRYPOSTILISTA Edellinen yrityssuhdevastaava pani vireille rekrysähköpostilistan, joka tullaan polkaisemaan käyntiin vuoden alussa houkuttelemalla kiltalaisia liittymään kyseiselle listalle. 2.7.4. YRITYSOSIO WWW-SIVUILLE Killalle pyritään tekemään mahdollisimman pian pienimuotoiset yrityssivut, joilla esiteltäisiin kiltaa ja eri sponsorointimahdollisuuksia potentiaalisille sponsoreille. Sponsorointipäätökset ovat harvoin yhden henkilön tekemiä ja sivujen kautta kaikki päätökseen osallistuvat tahot voisivat saada helposti kokonaiskuvan killan tukemisesta, eri yhteistyön muodoista ja niiden eduista. 2.8. ULKOASIAT (ulkomestari) 2.8.1. TOIMENKUVA Ulkomestarin tehtävänä on ylläpitää suhteita muihin kiltoihin ja järjestöihin sekä Otaniemessä että Otaniemen ulkopuolella. Tämän lisäksi ulkomestari vastaa excursiotoiminnasta pääkaupunkiseudun ulkopuolella järjestämällä excursioita ja matkoja kauemmas. Ulkomestari johtaa ulko- ja excursiotoimikuntaa. 2.8.2. YHTEISTYÖ MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA 2.8.2.1. OTANIEMESSÄ Otaniemen muihin kiltoihin sekä osakuntaan pidetään yhteyttä mm. järjestämällä hallitusten keskeisiä aamukahvituksia. Näitä järjestetään vuoden aikana yhteensä neljä (4), kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Keväällä kahville on tarkoitus kutsua Koneinsinöörikilta ja Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Fyysikkokilta on vuorostaan esittänyt epävirallisen kutsun heille kahvittelemaan. Keväälle on suunniteltu yhteistyötä Fyysikkokillan, Koneinsinöörikillan sekä Kemistien kanssa. Koneinsinöörikillan kanssa järjestetään yhdessä kulttuurimestarin kanssa peli-ilta. Fyysikkokillan raadin kanssa neuvotellaan yhteistoiminnan muodosta vuoden alun kahvituksessa. Kemistien kanssa järjestetään alkukesästä excursio itäisen satamakaupungin metroverkostoon. Lisäksi muihin kiltoihin sekä osakuntaan pidetään yhteyttä edustamalla heidän vuosijuhlissaan sekä kutsumalla heidät vastavuoroisesti Muistinnollaukseen. 2.8.2.2. OTANIEMEN ULKOPUOLELLA Tärkeimmät yhteistyöjärjestöt Otaniemen ulkopuolella ovat TKO-Äly sekä muut tietoteekkarikillat. TKO-Älyyn on jo otettu yhteyttä yhteisen toiminnan edistämisen merkeissä, ja tällaista olisi tarkoitus järjestää keväälle. Muiden tietoteekkarijärjestöjen kanssa pidetään yhteyttä, ja heidän kanssaan pyritään järjestämään yhteistoimintaa, jos he tulevat käymään pääkaupunkiseudulla. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta järjestää kaikkien Suomen tietoteekkareiden yhteinen risteily. Vuosijuhlien suhteen tavoitteena olisi, että Tietokilta olisi edustamassa jokaisessa muun tietoteekkarikillan vuosijuhlassa vuoden aikana. Nämä ovat: * TiTe ry:n vuosijuhlat (keväällä) * OTiT ry:n vuosijuhlat (syksyllä) * Cluster ry:n vuosijuhlat (syksyllä) * Tutti ry:n vuosijuhlat (syksyllä) * Digit ry:n vuosijuhlat (syksyllä) 2.8.3. EXCURSIOT PÄÄKAUPUNKISEUDUN ULKOPUOLELLE 2.8.3.1. Akateeminen MM-kyykkä 3.2. Tampereelle tullan järjestämään bussikuljetus. 2.8.3.2. Titeenien taisto 9.-10.3. Titeenit järjestetään tänä vuonna Lappeenrannassa TKK:n tenttikauden viimeisenä viikonloppuna. Näin ollen bussikuljetusta tapahtumaan tuskin järjestyy, mutta tullaan selvittämään, jos tapahtumaan pääsisi turkulaisten kyydillä. 2.8.3.3. Eestin pitkä Kotimaan pitkä suuntautuu keväällä 2007 eteläiseen maakuntaamme Eestiin. Reissu pyritään järjestämään osittain TKK:n pääsiäisloman kanssa päällekäin, jotta se veisi mahdollisimman vähän luentokautta, jolloin ainakin nuorempien kiltalaisten olisi mahdollisesti helpompaa osallistua reissuun. 2.8.3.4. Lenski Tietokilta lähtee syksyllä taas kerran Pietariin. 2.8.3.5. NUCCC Syksynä 2007 NUCCC järjestetään Lundissa, jonne pyritään lähettämään aktiivisten etujoukko edustamaan Otaniemeä. 2.8.3.6. ATK-YTP Syksynä 2007 ATK-YTP tullaan järjestämään Kuopiossa. Tullaan tutkimaan mahdollisuutta järjestää TKO-Älyn kanssa yhteinen kuljetus tapahtumaan. 2.8.3.7. Amsterdamin excursio Alkuvuodesta tullaan tutkimaan mahdollisuutta järjestää excursio Amsterdamiin. 2.8.3.8. Approt Seuraaviin approihin pyritään järjestämään yhteislipputilaus sekä kiinnostuksen riittäessä yhteiskuljetus: * Poronkusema * Helsinginkadun appro * AATU 10.5. * Hämeenkadun appro * Kauppakadun appro 2.8.4. ULKO- JA EXCURSIOTOIMIKUNTA Ulko- ja excursiotoimikuntaa tullaan käyttämään foorumina toiminnan suunnittelemiselle. Näin toiminnasta pyritään tekemään mahdollisimman avointa sekä kiltalaisten näkemyksiä vastaavaa. Myös reissumies kuuluu ulko- ja excursiotoimikuntaan, ja hän tulee avustamaan ulkomestaria pidempien excursioiden järjestämisessä. 2.9. TIEDOTUSTOIMINTA (tiedottaja) 2.9.1. YLEISTÄ Tiedottaja on päävastuussa killan tiedotuksesta. Hän tiedottaa jäsenistöä killan tapahtumista ja muista killan toimintaan liittyvistä asioista. Tiedotus tapahtuu sähköisesti sähköpostilla, WWW:ssä ja uutisryhmissä. Tiedottaja huolehtii myös WWW-sivujen tapahtumailmo-järjestelmästä. Lisäksi killalla on kaksi fyysistä ilmoitustaulua, joista tiedottaja huolehtii. Virallinen ilmoitustaulu sijaitsee Tietokillan kiltahuoneen vessoja vastapäätä. Sillä mm. tiedotetaan tapahtumista ja kokouksista. 2.9.2. TIEDOTUSTOIMIKUNTA Tiedotustoimikunnan tarkoitus on kehittää killan WWW-sivustoa ja tiedotusta yleensäkin. Toimikauden aikana on tarkoitus kokoontua 0-2 kertaa - toimikaudella 2007 erityisesti suunnittelemaan kaavailtua kuvagalleriaa killan WWW-sivuille. 2.9.3. TOIMINTA Tiedottaja huolehtii kohdan 1. mukaisesta tiedotuksesta. Niiden lisäksi tiedottajaa pyydettiin harkitsemaan äänitiedotusta tikplayn tms. järjestelmän kautta. Tiedotuksessa käytetään latin1-merkistöä. Killan tapahtumatietokannasta lähetetään olennaiset tapahtumat Polyteekkari-lehteen. 3. MUU KILTATOIMINTA 3.1. LENSKIN DYNAMO (dynamiitti & dynamiina) Dynamiitti ja dynamiina pyrkivät osallistumaan TKY:n liikuntatoimikunnan kokouksiin siten, että ainakin toinen olisi aina paikalla. Näin he pysyvät ajan tasalla LTMK:n yhteisistä tapahtumista ja niihin liittyvistä järjestelyistä. Helmikuisen laskettelureissun, yösählyn tai -futsalin, Esport Nightin ja muiden LTMK:n tapahtumien järjestelyissä pyritään olemaan mukana. Samalla pyritään tutustumaan muiden kiltojen liikuntavastaaviin, jotta yhteisiä liikuntatapahtumia toisten kiltojen kanssa voisi suunnitella. Yhteistyö toisten kiltojen kanssa auttaa järjestämään sellaisiakin liikuntatapahtumia, joihin ei välttämättä Tietokillasta löytyisi riittävästi osallistujia. Lenskin Dynamon otteluihin TKY:n sarjoissa sählyssä, futsalissa, koripallossa ja lentopallossa pyritään saamaan mahdollisimman paljon pelaajia. Dynamiitti ja dynamiina aikovat myös itse olla paikalla otteluissa pelaamassa ja kannustamassa Lenskin Dynamoa. Joukkueet on ilmoitettu kevään peleihin, ja dynamiitti ja dynamiina hoitavat ilmoittautumiset myös ensi syksyn sarjoihin. Pääasiallisena tavoitteena on järjestää tapahtumia, joihin mahdollisimman monet killan jäsenet olisivat kiinnostuneita osallistumaan. Vuoden ensimmäiseksi tapahtumaksi on Kulttuurimestari Antti Pitkäsen kanssa suunniteltu järjestettäväksi luisteluilta keskustassa. Mahdollisiksi muiksi liikuntatapahtumiksi on suunniteltu esimerkiksi keilausta, kartingia, pesäpalloa ja jousiammuntaa, unohtamatta perinteisiä kuutiopalloa ja kyykkää. Myös mahdollisuutta järjestää Megazone-peli tutkitaan, joskin ongelmaksi saattaa osoittautua Helsingin pisteen aukiolo. Myöhemmin keväällä yhdessä tuoreen ORP (Otaniemen RytmiPelaajat) -yhdistyksen kanssa järjestetään rytmipelitapahtuma, josta on jo sovittu ORP:n hallituksen kanssa. Tietokillan tytöille pyritään järjestämään mahdollisuus osallistua Naisten kymppi -tapahtumaan Athenelaisten kanssa. Aikomuksena on järjestää myös tutustumisia uusiin, ehkä hieman erilaisiin urheilulajeihin, kuten esimerkiksi lacrosseen. Lenskin Dynamon pelipaitojen tilaamista kaikille halukkaille harkitaan, kunhan on selvitetty, mistä paidat olisi parasta tilata, ja minkä hintaisia paidoista mahdollisine alennuksineen tulisi. Ennen kaikkea dynamiitti ja dynamiina tekevät parhaansa, että tietokiltalaisille olisi tarjolla mahdollisimman hauskoja ja monipuolisia tilaisuuksia harrastaa liikuntaa. 3.2. KULTTUURITOIMINTA (leffamoguli) Elokuvien katselu on mukavaa viihdettä, ja leffamogulin työnä on hoitaa tämän viihteen saaminen mahdolliseksi kiltalaisille. Aiempina vuosina on ollut käytäntönä järjestää leffamaraton syksyllä ja keväällä. Tänä vuonna maratonien pituutta lyhennetään ja niitä järjestetään useammin, kahdesti sekä syksyllä että keväällä. Elokuvia näkee omissa katselutilaisuuksissa, mutta myös kaupallisesti elokuvateattereissa. Suosittuihin elokuviin järjestetään excursio, johon liput varataan ja halvat opiskelijaliput hankitaan, jotta kiltalaiset pääsevät elokuviin "avaimet käteen" -periaatteella. Suosittu tarkoittaa, että subjektiivisen arvion mukaan yli 6 kiltalaista haluaisi elokuvan katsoa. Elokuvia saatetaan myös katsoa spontaanisti helposti järjestyvässä tilassa, kuten kiltahuoneen televisiolla ja DVD-kelpoisilla laitteilla. 3.3. LUKKARITOIMINTA (lukkarit) Lukkarit jatkavat tänä vuonna samaan malliin sitseillä kuin ennenkin, eli edustavat killan sitseillä johtamalla laulua, yleensä kahdestaan. LukkariTMK:lla on tarkoitus pitää kaksi kokousta vuoden aikana, jolloin vanhemmat lukkarit siirtävät perinteitä uusimmille, sekä keskustellaan killan laulukulttuurista. Otamme myös esille ikuisuusprojektin, eli killan oman laulukirjan kokouksissa ja katsomme, jos saisimme projektille tulta alle tänä vuonna. Vuonna 2006 uusia lauluja pääsi sitseille mukaan ihan kiitettävä määrä, eli tulevana vuotena ei ole suuria paineita lisätä uusia kiertoon. Toisaalta tänä vuonna voidaan keskittyä opettamaan laulujen oikeaoppisen melodian kiltalaisille, sillä se on jäänyt viime aikoina hieman takasijalle. 3.4. POSSU (possunhoitaja) Possunhoitaja hoitaa Possua ja silittää Nallea. Toimeen kuuluu myös pitää keittiö siistinä ja täytenä. Tavoitteena on iloisen palleroiset kiltalaiset. 3.5. KARKKIAUTOMAATTI(karkkikeiju) Karkkikeiju huolehtii kiltahuoneen karkkiautomaatista. Toimenkuvaan kuuluu karkin hankkiminen ja automaatin täyttäminen. Valikoima vaihtelee kiltalaisten toiveiden mukaan. 3.6. SENIORITOIMINTA (seniorisihteeri) Senioriklubin tavoitteena on järjestää vuoden aikana muutama senioreille suunnattu tapahtuma, joissa seniorit voivat tavata toisiaan sekä kuulla viimeisimmät kuulumiset killasta ja Teknillisestä Korkeakoulusta. Eikä myöskään sovi unohtaa villien opiskeluvuosien muistelun tärkeyttä. Seniorisihteeri tapaa Alumnityöryhmässä muiden TKK:n alumniyhdistysten edustajia sekä TKK:n Alumnitoiminnasta vastaavia henkilöitä. Mikäli heiltä saadaan hyviä toimintaideoita, niitä voidaan toteuttaa myös Senioriklubissa. Jos klubilaiset ovat aktiivisia ja tilausta useille tapahtumille on, niitä järjestetään enemmän. Mutta tavoitteena on järjestää ainakin aiempina vuosina hyviksi havaitut tapahtumat eli kevään grillaus jossain hyväksi havaittavassa paikassa X sekä pikkujouluglögit Teekkarimuseolla. Uutena tapahtumana tänä vuonna järjestetään Hallitussitsit, joiden järjestelyissä senioriklubi auttaa killan hallitusta. Seniorisihteerin apuna toimii aiempina vuosina hyväksi havaittu Senioritoimikunta, joka muodostaa itse itsensä Senioriklubin jäsenistön joukosta. Kiltaa Senioritoimikunnassa edustaa TiKHpj. Tänä vuonna Senioritoimikunta panostaa tiedottamiseen. Osastolta viimeaikoina valmistuneille on jo mainostettu Senioriklubia sekä Polialumnin postituslistaa joukkosähköpostituksella. Tämän postituslistan lisäksi tapahtumia olisi tänä vuonna tarkoitus mainostaa ajoissa ja aktiivisesti myös killan uutisryhmässä, koska Polialumniin pääsee liittymään vain valmistunut henkilö. Senioriklubiin jäseniksi lasketaan kuitenkin myös vähintään 140 ov (tai korreloivan määrän opintopisteitä) suorittaneet tai vähintään seitsemättä vuosikurssia olevat killan jäsenet. Nämä jäsenet pyritään tavoittamaan raivokkaalla uutisryhmämainonnalla. 3.7. ALKORYTMI 3.7.1. SUUNNITELMAT JA TAVOITTEET Vuoden 2007 aikana alkorytmi ilmestyy kolme kertaa. Keväällä ennen wappua, syksyn alussa ja vuoden lopussa. Rytmiryhmä eli Alkorytmin toimittajakunta jatkaa muotonsa löytäneellä linjalla tuottaen monipuolista kiltalehteä, jonka päätarkoitus on kiinnostaa tietokiltalaisia. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tehdä lehden sisällöstä millään lailla sisäpiirille suunnattua, vaan tavoitteena on tuottaa laadukasta ja yleisesti ymmärrettävää sisältöä, tekemisen ja lukemisen rentoutta unohtamati. Lehteen saadaan toivon mukaan sopivassa suhteessa hyödyllisiä (asia-) ja hauskoja juttuja sekä kiltaa ja kiltalaisia koskevista asioista että suurtakin yleisöä kiinnostavista asioista. Jutuista pyritään tekemään mielenkiintoisista aiheista kiinnostavalla tavalla kirjoitettuja, visuaalisesti säväyttäviä, kielellisesti ja rakenteellisesti huoliteltuja (eli helppolukuisia) -- kirjoittajien luovuutta rajoittamatta. Alkorytmiin on tarkoitus ottaa myös rajattu (maksimissaan 15% sivuista) määrä mainoksia niitä antavilta tahoilta, esimerkiksi wappulehdiltä (Julkku/Äpy). Toimittajat eivät katso olevansa mainosmyyntimiehiä, vaan tällaista toimintaa odotetaan esimerkiksi killan yrityssuhdevastaalta sekä TEK-yhdyshenkilöltä. Mainoksien määrästä, koosta ja hinnasta on syytä neuvotella päätoimittajan kanssa. Juttuja, jotka ovat yrityksen mainoksia, mutta eivät siltä näytä, ei lehteen ilman erityisehtoja oteta (esimerkiksi selvästi erilainen taitto tai "mainos"-teksti jossain jutun reunassa). Alkorytmin pdf-versiot ilmestyvät jatkossakin Alkorytmin nettisivustolla. Lehdet ilmestyvät sivustolle heti paperiversion ilmestyttyä kiltahuoneelle. Lehtien ilmestymisestä tiedotetaan killan uutisryhmässä (tky.alayhd.tik). Lisäksi tavoitteena on aktivoida uusia kirjoittajia lehteen. 3.7.2. MUUTOKSET TOIMINTAAN Lehden sisällön tuottaminen on täysin kiinni vapaaehtoisesti artikkeleita tuottavista kiltalaisista. Päätoimittaja voi toimia lähinnä organisaattorina, koossapitäjänä, kannustajana (lue: potkijana) ja mielipidevaikuttajana, mutta ei voi tilata toimittajiltaan pakkopullajuttuja aiheista, jotka eivät kirjoittajia lainkaan kiinnosta. Suurempia muutoksia edellisvuosien toimintaan ei siis ole tiedossa. Lehti nykyisessä muodossaan on enimmäkseen harmiton, mutta ainakin toimittajakuntaa tyydyttävä. Negatiivista palautetta ei ole edelleenkään tullut. Inspiraation iskiessä saatamme yrittää jotain visuaalisesti tai kielellisesti säväyttävääkin, mutta suuria linjoja emme lähde muuttamaan. 3.7.3. TAPAHTUMAT Alkorytmi ei järjestä tapahtumia. 3.7.4. HANKINNAT Alkorytmi ei tarvitse mitään hankintoja; kaikki kulut on selitetty kustannukset-osioissa. 3.7.5. KUSTANNUKSET Alkorytmin tiliä vetää eniten miinukselle lehtien painamiskulut. Lehden koko pyritään pitämään noin kolmessakymmenessä sivussa (+-10 s). Painoksen hyväksi kooksi on havaittu 250 lehteä per numero. Tällöin yhden painoksen hinnaksi tullee noin 250 euroa. Lehden suosion kasvaessa painoksen kokoa pitää tietenkin pystyä kasvattamaan. Syksyn ensimmäisestä lehdestä on tarkoitus ottaa hieman suurempi painos (300-350 kpl) (jos lopputulos on tyydyttävä), jotta sitä voitaisiin jakaa tavallista enemmän myös muille kuin tietokiltalaisille. Huomattavan erityisiin juttuihin saattaa liittyä pieniä menoja, jotka olisi hyvä korvata toimittajille. Esimerkiksi taannoin oli Eläkeläiset-orkesterin haastattelu, jossa orkesterin jäsenille tarjottiin janojuomat ravintolatiloissa haastattelun aikana. Ylimääräisiä menoja ei saa tulla kuitenkaan kovin paljon, jos lainkaan. Yli 5 euron kuluista on syytä sopia etukäteen päätoimittajan (ja mahdollisesti killan hallituksen) kanssa. Kulujen laskuttaminen edellyttää jutulta jonkinlaista erityisluonnetta (esimerkiksi ravintola-arvostelulle ei myönnetä kulukorvausta). Tuotantokuluihin on syytä budjetoida 900 euroa viimevuotisesta suunnitelmasta kasvaneen painoksien koon sekä juhlavuosinumeron takia. Tuotantokulujen lisäksi Alkorytmi tarvitsee kokouskuluihin 100 euroa. Nykyinen toimittajakunta koostuu päätoimittajasta, toimittajista sekä vapaaehtoisista avustajista. Lehteen myydyistä mainoksista saaduilla tuloilla saadaan katettua osa lehden aiheuttamista kustannuksista. 3.8. ISOTOIMINTA (ISOpomo ja JÄTTIpomo) Phuksiwaarien määrän puoliintumisajan mentyä on killassa entistä vähemmän viran puolesta phuksikasvatukseen keskittyviä henkilöitä. Tämä lisää sekä ISOpomon että Phuksiwaarin vastuualaa. Hyväksi havaittuna käytäntönä edellisen vuoden ISOpomo jatkaa tänä vuonna Jättipomona nykyisille ISOhenkilöille tukena kevään loppuun asti. ISOpomon rooliin alkuvuodesta kuuluu uusien ISOjen rekrytoiminen, TKY:n isokoulutukset ja ISOsitsit tammikuussa vanhoille ISOhenkilöille. Loppukeväästä järjestetään ISOsauna jossa suurtehokähmitään uusia ISOhenkilöitä ja vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia. Lisäksi muutama päivä ennen koulun alkua järjestetään toinen sauna, jossa ohjastetaan viime hetken vinkeillä ja neuvoilla ensimmäiselle kouluviikolle. Viime vuoden ISOpaidat olivat "hitonmoisen" tyylikkäät ja kätevät ISOhenkilöiden tunnistamiseen phuksien osalta, ja tänä vuonna vastaavat laitteet tullaan myös valmistamaan. Muutoin ISOpomon työ tulee olemaan perinteista ISOhenkilöiden ohjausta ja tukemista ja ideoiden antamista. 3.9. ABIT (abilobbari) 3.9.1. TAUSTAA Tietotekniikan opintosuunnan hakijoiden määrä on laskenut setsemän vuoden takaisista luvuista huolestuttavan paljon. Tutkinto tarjoaa laajan työtehtäväskaalan sekä TKK:n yhden suurimmista aloituspaikoista, ja on siihen nähden aivan liian aliarvostettu. Hakemisen haasteellisin osa on nykyisin paperibyrokratiaa. Tietokillan luonnollinen etu on uusien pätevien jäsenien hankkiminen. Toki opiskelupaikkojen suosio on suhdanneherkkää: Ally McBealilla ja Teho-osastolla - nykyisin kai Prison Breakilla - on vaikutuksensa massojen mielialoihin monen muun tekijän ohella. Tilannetta ei kuitenkaan paranna se, että ainakin viimeiset pari kertaa TKK:n avoimien ovien aikana Tietokillan ständiä olisi yhtä hyvin voinut pitää yllä muutama simpanssi kahden teekkarin sijaan. Silloin olisi ainakin erottunut joukosta! Jos mainonta ei toimi omien seinien sisällä, miten se voisi toimia TKK:n ulkopuolellakaan? Tarkoituksenani ei ole arvostella henkilöitä, jotka ovat nähneet vaivaa senkin aikaansaamiseen, mitä viime vuosina on nähty. Päinvastoin, hehän ovat sentään kantaneet vastuuta Tietokillan markkinoinnista eteenpäin. Haluan abilobbarina haastaa nykyiset toimintatavat ja kehittää lobbausta pidemmälle: ehkä suuret puheet näkyvät lopulta yhtenä ylimääräisenä serpentiinirullana ständin hehkeänä koristeena, mutta suunta on silloinkin oikea. 3.9.2. YLEISTÄ Tietotekniikan osaston julkinen näkyvyys on jokseenkin olematonta. Ehkäpä syynä saattaisi joiltain osin olla se, ettei sitä edes yritetä saada esille, eikä tehtävään ole tietääkseni perehtynyt kukaan vaivaista abilobbaria lukuunottamatta. Toista on esimerkiksi sähkön osastolla, jossa kampanjointiin on selvästi panostettu sekä aikaa että rahaa. Tietokillan ja osaston edut ovat markkinoinnin osalta yhtenevät. Instanssien kokonaisvuosibudjetit ovat kuitenkin varsin eri luokkaa. Tulen ottamaan selvää mahdollisuudesta tehdä osaston kanssa yhteistyötä markkinoinnin järjestämiseksi ja rahoittamiseksi. 3.9.3. AVOIMET OVET TKK:n avoimien ovien päivänä mitataan osastojen populistinen arvojärjestys niin vierailijoiden kuin vanhojenkin opiskelijoiden silmissä. Tietokillan ja tietotekniikan laitoksen tulee olla näyttävästi esillä ja tarjota kiinnostuneille elämyksiä ja sisältöä. Esittelijöiden tulee olla aktiivisia ja helposti lähestyttäviä - paikalla voisi olla myös oikeaa henkilökuntaa tuomassa asioden tieteellistä puolta esiin ja kertomassa muutenkin paremmin koulutuspuolesta. 3.9.4. ABI-INFOT Abeille on suuri kynnys tehdä pyhiinvaellus TKK:lle saakka sitä oikeaa valitessaan. Tästä syystä bittien sanomaa tulee levittää myös pyhätön ulkopuolella. Tietotekniikan osastoa voi mainostaa omassa kotilukiossa, ja miksei muuallakin. Tätä varten tavallisia tikkiläisiä tulisi rekrytoida, kannustaa ja valmentaa esittelemään omaa opinahjoaan. TKK:lla kyseinen järjestelmä koulutuksineen ja kulukorvauksineen jo on - toimintaa tulee kehittää TiKin sisällä samoissa raameissa. 3.9.5. TARPEET Abilobbauksessa jouduttaneen käyttämään jonkin verran rahaa mm. mainosmateriaalin, kuten väritulosteiden tuottamiseen. Tämän lisäksi tullaan tarvitsemaan reipasta asennetta killan näkyvyyden kohentamiseen ja monta auttavaa kättä erityisesti Avoimien ovien päiviä säätämään. 3.9.6. YHTEENVETO Olisi naiivia lupailla vuoden toimarikauden aikana merkittävää kasvua Tietotekniikan osaston hakumäärissä, tai edes odottaa Avoimien ovien ständiltä bikininaisia ja shamppanjaa parempaa. Abilobbari keskittyy kautensa aikana kehittämään vanhasta parempaa ennakkoluulottomalla asenteella, ja tavoitteena on tehdä abilobbarin virasta sikopaimenen työtä arvostetumpaa. 3.10. DOKUMENTOINTI (dokumentoijat) Dokumentoijien toimintaan vuonna 2007 kuuluu eri tapahtumissa valokuvausta sekä mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan kirjallisten kuvausten laadintaa jälkipolvia varten. 3.11. KILLAN KUVA-ARKISTO (galtsuvastaava) Tämän vuoden aikana on tarkoitus saada killalle perustettua kuva-arkisto, johon dokumentoijat ja aktiiviset kiltalaiset voivat lisätä kuvia. Arkiston käyttöpolitiikkaa ei ole vielä muotoiltu loppuun asti, mutta päätavoitteena sillä on estää väärinkäytöksiä niin kuvien lisäämisessä kuin niiden katselussa. Kuvagallerian kaikki kuvat tulisivat olla hyvän maun mukaisia etteivät ne loukkaisi ketään. Ohjelmistona käytettäneen Galleryä. Dokumentoijia kannustetaan lisäämään arkistoon kuvia eri killan tapahtumista sekä muista tapahtumista, joissa tikkiläiset ovat edustaneet. Lisäksi myös vanhojen tapahtumien kuvia lisäillään mahdollisuuksien mukaan. 3.12. RIIPPARIT (riipparivastaava) Vuosien mittaan riippareiden määrä on lisääntynyt, koska vanhojen riippareiden poistaminen on ollut vaikeaa epäselvän jäsenrekisterin myötä. Viime vuonna vahvistetun jäsenrekisterin ansiosta nyt tiedetään tarkalleen ketkä ovat maksaneet riippareistaan, jolloin kaikki muut vanhat riipparit voidaan ottaa pois. Tavoitteena olisikin suorittaa vuoden mittaan riipparien suursiivous, jossa rikkinäiset kansiot ja laatikostot viedään pois sekä maksamattomat riipparit siirretään syrjään. Vanhojen riippareiden siivoamisen myötä pitäisi tulla riittävästi tilaa monen vuoden tarpeisiin. 3.13. TEK-YHTEISTYÖ (TEK-yhdyshenkilö) TEK-yhdyshenkilön vastuulla on välittää ammatillista tietoa Tekniikan akateemisten liiton ja killan välillä. Hän kertoo työsuhdeasioista, TEKin olemassaolosta, merkityksestä ja sen tarjoamista eduista kiinnostuineille kiltalaisille. Syksyn alussa saapuville uusille phukseille järjestetään omaa tiedotusta myöhemmin yhdessä killan hallituksen ja phuksiwaarin kanssa sovitulla tavalla. TEK-vastaava on myös tarvittaessa yhdyshenkilönä sovittaessa mahdollisista TEKin mainoksista tai tiedotteista kiltalehti Alkorytmissä tai killan tilaisuuksissa. 3.14. Tietokillan Kiltatoiminnan Kehittämistoimikunta TKK (Rehtori) Tietokillan Kiltatoiminnan Kehittämistoimikunta pyrkii vuoden aikana kartoittamaan ja yksilöimään mahdolliset tarpeet käynnistää killan sääntöjen muuttamiseen tähtäävä prosessi. Muutospaineet tunnistetaan ja priorisoidaan, fokuksen ollessa erityisesti hallituksen esityksen 194/2006 asettamissa tarpeissa. TKY:n piirissä ja laajemminkin yhdistyskentällä mahdollisesti syntyvää keskustelua seurataan, ja siihen osallistutaan tarpeen mukaan. Toimikunta tulee työskentelemään läheisessä yhteistyössä killan hallituksen kanssa, ja osaltaan tukee tätä mahdollisen sääntömuutosprosessin aikana. Toimikunta kokoontuu tarpeen mukaan arviolta 3-6 kertaa vuoden aikana. Varsinainen seuranta- ja valmistelutyö tehdään kokousten ulkopuolella. 3.15. JEDIRITARITOIMINTA 3.15.1. YLEISTÄ Jediritaritoimikunta pyrkii edistämään Voiman tunnettuvuutta sekä sen käyttöä onnistuneesti tietotekniikan ja vähäisempien tieteiden alalla. Lisäksi toimikunta pyrkii tuhoamaan pahat Sithit tai käännyttämään heidät taas Valon puolelle, mikäli tämä on yhä mahdollista. 3.15.2 TOIMINTA Toimintaa on tarkoitus järjestää tarpeiden mukaan. Alustavasti on keskusteltu Valomiekkailun perusteet -kurssin järjestämisestä, jotta toimikunnan jäsenet sekä muutkin kiltalaiset saisivat riittävät tiedot ja taidot puolustaa itseään sekä läheisimpiään Sithien hyökkäyksiltä ja muilta levottomuuksilta. Jotta valomiekkojen kanssa heiluminen olisi mahdollista, tulee tällaiset tehdä ensin. Myös jedikaavuille on ollut kysyntää, ja näiden ompelutilaisuus pyritään järjestämään. Koska pimeyden uhka on alati kasvavaa, pyrkii jediritaritoimikunta kasvattamaan jäsenistöään kaikin mahdollisin keinoin. Erityisesti toimikuntaan pyritään rekrytoimaan phuksipadawaneja, jotka ovat nuoruutensa ja sinisilmäisyytensä puolesta helpoimpia kouluttaa. Jediritaritoimikunta on aistinut häiriön Voimassa, ja pelkää että killan hallintoon on soluttautunut pahoja Sithejä, mahdollisesti jopa hallituksen puheenjohtajaksi asti. Jediritaritoimikunta valmistautuu tuhoamaan tai käännyttämään pahat Sithit, mikäli nämä päättävät tulla esiin vuosituhansien piileskelyn jälkeen. Lisäksi jediritaritoimikunta pyrkii hamstraamaan kaiken maailman akhvin omaan käyttöönsä, jotta akhvin taikavoimat eivät päätyisi vääräuskoisille koirille tai pahoille Sitheille.