Phuksipisteitä saa kerättyä itselleen osallistumalla killan ja TKY:n tai TKY:n eri alayhdistysten järjestämiin tapahtumiin. Osallistumalla tarkoitetaan joko pelkkää läsnäoloa ja hauskanpitoa tai järjestelyihin osallistumista ja hauskanpitoa.
Pisteiden keräyksen pääideana on tutustuttaa phuksi erilaisiin teekkarikulttuuriin liittyviin asioihin ja innostaa osallistumaan toimintaan monipuolisesti. Pisteitä keräämällä saa pisteiden lisäksi myös näkemystä ja kokemusta erilaisista tapahtumista ja niiden järjestämisestä sekä roppakaupalla erilaisia elämyksiä ja uusia tuttavuuksia.
1§ Teekkarilakin saamiseksi Wappuna phuksipistekortissa tulee olla vähintään 300 pistettä ja kortti on luovutettava phuksiwaareille korttiin merkittyyn päivämäärään mennessä.
2§ Yhdestä tapahtumasta tai työstä voi saada enintään yhden merkinnän.
3§ Kustakin aihealueesta on kerättävä vähintään kyseisen alueen vähimmäispistemäärä.
4§ Jokaisen phuksin pitää suorittaa kandidaatin tutkinto sekä diplomityö.
5§ Phuksipisteiden kirjoitusoikeus on phuksiwaareilla sekä heidän edeltäjillään, Tietokillan hallituksen muilla jäsenillä poislukien hallituksen mahdolliset phuksit, phuksimajurilla, muiden kiltojen phuksivastaavilla, ISOpomolla sekä muilla phuksiwaarien valtuuttamilla henkilöillä.
6§ Phuksipistekortin tyhjät viivat on tarkoitettu selitystilaksi phuksin tekemästä työstä niille, joilla ei ole phuksipisteiden kirjoitusoikeutta, kuten yhdistysten hallitusten jäsenille. Phuksiwaari kirjoittaa merkintöjä vastaavat pisteet phuksille harkintansa mukaan.
7§ Phuksiwaareilla on oikeus poistaa väärin perustein myönnetyt pisteet.
8§ Erimielisyyksissä ylin päätösvalta on phuksiwaareilla.