Phuksiryhmät
Phuksiryhmät muodostuvat noin kymmenestä phuksista, noin neljästä ISOhenkilöstä ja yhdestä tutorista. Lisäksi phuksiryhmillä on hallituskummina yksi Tietokillan hallituksen jäsen, joka pystyy kertomaan tarkemmin killan toiminnasta ja hallinnosta. Jokainen Tietokillan phuksi kuuluu yhteen ryhmään, jossa liikutaan tiivisti aivan ensimmäisinä päivinä syksyn alussa.
ISOhenkilöt auttavat ensimmäisestä päivästä lähtien tulemaan tutuksi Otaniemeen, TKK:hon, muihin phukseihin ja teekkariyhteisöön. He opastavat myös opintojen alkuun ja hakevat phukseille ensimmäisten koulupäivien aikana mm. kurssimateriaalit. Tutor on taas kontakti tiedekunnan ja tietotekniikan tutkinto-ohjelman henkilökuntaan ja laboratorioihin.
ISOhenkilöt
ISOhenkilöt, eli ISOt, ovat vanhempia opiskelijoita, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisesti toimimaan oppaina uusille opiskelijoille. He opastavat oman ryhmän phuksejaan TKK:lla ja tuovat teekkariyhteisön phukseille tutuksi. ISOt järjestävät yhteistä vapaa-ajantoimintaa ryhmälleen, mutta huolehtivat myös, että phuksit saavat suoritetuksi Johdatus opiskeluun tietotekniikan tutkinto-ohjelmassa -kurssilla vaaditut tutortapaamiset. ISOt ovat phuksien tuki ja turva sekä auttavat ongelmien tullen.



