Peliä pelataan kahdella vapaakokoisella joukkueella.
Peli on mukavinta joukkueen koon ollessa n. 4-6.
Pelikentän koko riippuu käytettävissä olevasta tilasta, joukkeiden koosta ja kunnosta. Kentän kahteen päähän merkitään maalialueet. Suositeltavia alustoja ovat ruoho ja hiekka.
Peliväline on avoin tuote per pelaaja. Pelivälineen on koko ajan oltava toisessa kädessä tai suussa. Pelivälineen prosenttipitoisuus (0-96) on pelaajan päätettävissä. Myös jonkinmoinen liitokiekko olisi hyvä olla.
Peliaika on sopivan mittainen.
HMU:ssa mukaillaan ultimaten sääntöjä. Liitokiekkoa heitetään kanssapelaajalta toiselle; sitä ei siis saa kuljettaa ketjussa kädestä käteen. Vastustajan ottaessa kiekon tai lyödessä sen maahan hyökkäysvuoro siirtyy toiselle joukkueelle. Kiekon kanssa ei saa liikkua muuten kuin tukijalan varassa. Olennaisin ero on, ettei juoksemista sallita keneltäkään.
Tuomari voi määrätä jäähyn pelaajalle. Yleisimpinä syinä jäähyyn ovat:
Jäähy kärsitään pelikentän laidalla tuomarin määräämän ajan verran.
Maali tehdään saattamalla kiekko pelaajan haltuun, joka on vastustajan maalialueelle. Maalin jälkeen vaihdetaan päätyjä ja hyökkäyssuuntaa.
Tuomari päättää pelin päättymisestä ja voittamisesta. Pelissä voi olla myös moraalisia voittajia.